Kesäkurssipaikka
Lärkkullan kansanopisto sijaitsee Raaseporissa Karjaan keskiaikaisen kirkon läheisyydessä läntisellä Uudellamaalla. Opisto tarjoaa idyllisen ympäristön musiikin tekemiseen ja ulkoilemiseen.
Paikalle tuleminen
Kurssipaikalle on helppo tulla junalla tai omalla autolla. Rantaradan (Helsinki-Turku) junat pysähtyvät Karjaan asemalla, josta on parin kilometrin matka kurssikeskukseen. Jos soitinkuorman ja muiden matkatavaroiden kanssa käveleminen tuntuu hieman liian raskaalta, asemalta pääsee taksilla tai kimppakyydillä perille.
Omalla autolla Lärkkullaan pääsee pääkaupunkiseudulta joko Lohjan kautta Turun moottoritietä (tie 1) ja Hyvinkää-Hanko -tietä (tie 25) pitkin tai rannan kautta 51-tietä pitkin. Ajoaika on noin tunti Helsingistä.
Majoitus ja ruokailut
Kurssikeskuksessa on tarjolla yhden tai kahden hengen huoneita sekä soluhuoneita. Huoneissa on oma wc ja suihku, soluissa solun yhteiset sosiaalitilat. Pyyhe ja vuodevaatteet tulevat talon puolesta, joten niitä ei tarvitse ottaa mukaan.
Kurssiin sisältyy monipuolinen ruokailu. Aterioita on päivittäin viisi: aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen ja iltapala. Mahdollisista erikoisruokavalioista on hyvä mainita jo ilmoittautumisvaiheessa, jotta ne osataan ottaa huomioon. Erikoisemmista erikoisruokavalioista ja pahoista allergioista on syytä neuvotella lisäksi suoraan keittiön kanssa.
Kurssikeskuksen yhteystiedot
Lärkkullan kansanopisto
Lärkkullavägen 22
10300 Karjaa
puh. (019) 27 57 200
fax. (019) 27 57 251
e-mail: info@larkkulla.net
Helsingin Vanhan Musiikin Seura, Lärkkullan opisto